Olen saanut muutaman yhteydenoton venäläisiltä flattikasvattajilta, jossa he ilmoittavat kiinnostuksensa käyttää urostani jalostukseen. Ensimmäinen tiedustelu tuli nartulle, joka oli käytännössä urokseni serkku. Kysyimme kasvattajalta oliko hän tietoinen yhdistelmän sukusiitosprosentista. Tämän jälkeen emme kuulleet hänestä enää mitään. Jälkeenpäin huomasin, että olihan se uros suomesta nartulle löytynyt. Tämän ensimmäisen s-postin jälkeen kerroin tutuille pilke silmässä, että pahin painajaiseni on toteutunut, kun urostani kysytään itänaapuriin. Samalla kuulin, että sama sähköposti oli tullut myös usealle muulle uroksen omistajalle. Ymmärrän sen, että Venäjä on maa, jossa koiraharrastus tulee vauhdilla kasvamaan ja että onhan heidänkin jostain aloitettava, niin kuin suomalaisetkin ovat aloittaneet. Pyörittelen asiaa mielessäni, etsin ja vertailen hyviä ja huonoja puolia heidän alkavasta kasvatustustyöstä. En voi sille mitään, että ajatus kuitenkin tökkii. Suurin syy on varmasi se, etten tunne heitä, enkä heidän koiriaan. Muutama tuttu nimi vilahtaa koirien sukutauluissa. Mitä me tiedämme venäläisten kulttuurista koirien pitäjinä. Mitä itänaapurissa tehdään flattien kanssa. Kuinka hyvin he tuntevat rodun käyttöominaisuudet, koirien sukutaulut ja terveystaustat. Suhtaudun rotuuni omistavasti. Charmörenissä oli kerran kirjoitus, jossa ruotsalainen kasvattaja kävi opettamassa venäläisiä flattien omistajia. Pilvin suomennoksesta ko. kirjoituksesta jäi mieleeni vain se, että koirilla noudatettiin elävää riistaa. Surffailun tuloksena tiedämme, että itään on ostettu kalliita koiria esim. Euroopasta ja Ruotsista. Juttelen kokeneitten labbisihmisten kanssa, koska Venäjällä labradorit ovat olleet pidempään kuin flatit. Heillä on suht myönteisiä kokemuksia, paitsi muutamasta astutuksesta, jonka jälkeen suomalaisia uroksia on jäänyt steriileiksi. Syyksi on todettu narttujen vieras bakteerikanta. He eivät enää anna urostensa astua, vaan nartut keinosiemennetään. Muutama viikko sitten tuli hieman järkevämpi yhteydenotto nartulle, joka oli ihan mielenkiintoinen ja taustatiedusteluni kasvattajastakin olivat ok. Samainen kasvattaja laittoi minulle myös s-postia, joka oli tarkoitettu toiselle uroksen omistajalle. No kaikki on inhimillistä ja päätän pistää pääni heinäkasaan ja ilmoitamme kasvattajalle, että asia on ok, mutta urokseni ei astu, vaan ainoastaan keinosiemennyksellä onnistuu. Kasvattaja ei innostu keinosiemennyksestä ja siitä koituvista ell kuluista, mutta lupaa kuitenkin miettiä asiaa. En kuule enää kasvattajasta ja huomaan parin viikon päästä, että uros suomesta on löytynyt. Hyvä niin, koska nyt voin taas nukkua yöni rauhassa ja jatkaa tämän asian pähkäilyä! Nyt nukkumaan, öitä!